Olimme ilmoittaneet Månan ja A-pentueen Remun Porvoon näyttelyyn 12.9. Odotimme näyttelyä kovasti, sillä Måna oli kehittynyt kesän aikana kivasti ja Remua olisi mukava nähdä pitkästä aikaa. Tuomarimme Rune Fagerström jäi pois ja tilalle tuli varatuomari Marja Talvitie. Olin kuullut Talvitien olevan tarkka täti, joka on hampaista erittäin tiukka ja uskaltaa antaa hylsyjä ahtaista kulmahampaista ja huonosta purennasta. Olimme siis lähes varmoja, että HYLsyt tulee, Månalla on toinen kulmuri ahdas ja Remulla molemmat. Näyttelyaamuna vielä mietin, pitäisikö jättää kokonaan lähtemättä, mutta päätin sitten, ettei tuloksella olisi meille mitään väliä.

Epäonneksemme Remun osallistuminen peruuntui jo viikkoa ennen näyttelyä, sillä Remulla on ollut taipumusta kiihtyä liikaa väkijoukossa ja kesän aikana kiihtymiset ovat johtaneet lähes lämpöhalvauksiin asti. Emme halunneet rasittaa Remua tai vaarantaa Remun terveyttä turhaan näyttelyn takia.

Måna sen sijaan oli näyttelypaikalla oma ihana itsensä. Se pötkötteli varjossa selällään emännän rapsuteltavana. Emme juurikaan mahtuneet harjoittelemaan ennen kehää ja se valitettavasti näkyi kehässä. Juniorinarttuja oli viisi, Måna ja Månan sisko Telma ja kolme muuta. Måna oli kehässä ensimmäisenä. Se keskittyi hyvin seisomiseen, mutta ympäri mennessä haisteli maata koko kierroksen ajan. Yksilöarvostelussa tuomari tutki Månan tarkkaan ja pysähtyi tutkimaan hampaita. Vasen kulmuri, oikea kulmuri, taas vasen. Pitkä odotus ja tuomari kokeilee kynnellä hammasta. Arvasin, että sanomista tulee. Tuomari sanoi meille vielä, että Måna on todella kaunis, mutta hän ei voi antaa parempaa arvosanaa, koska kulmahammas painaa ikeneen, eikä hänellä ole kristallipalloa, jotta hän näkisi, paraneeko purenta iän myötä. Tuomiomme oli H. Arvostelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Månan siskolla meni hieman paremmin, Telma sai Eh:n ja oli kilpailuluokan 3.

Seuraavaksi olisi alustava suunnitelma ilmoittaa Måna Jyväskylän KV -näyttelyyn, joka on marraskuussa, mutta se on vielä epävarmaa ja sinne on vielä aikaa. Helsingin Messukeskuksen Voittajaan 2015 ja Helsingin Voittajaan 2015 emme näillä näkymin osallistu. Sitten saakin siirtää katseet vuoden 2016 näyttelyihin.