IMGP0056p2.jpg

CIMERO CAMOMILE "Måna" 24.6.2014-22.7.2016

Månan pitkään kipuilleeseen jalkaan ei auttanut lepo eikä särkylääkkeet, joten veimme Månan lääkäriin tutkimuksiin. Ortopedin diagnoosina oli revennyt tai poikki mennyt ristiside vasemmassa polvessa. Hoitona olisi leikkaus, johon varasimme Månalle ajan seuraavalle viikolle.

Soitin kuitenkin vielä meitä hoitaneelle ortopedille ja keskustelimme pitkään Månan yleisestä voinnista, lonkkien huonosta kunnosta, jo alkaneesta nivelrikosta ja Månan ennusteesta elää pitkä ja kivuton loppuelämä.

Ennuste oli valitettavan huono.

Edessä oli vaikea päätös, mutta tahdon uskoa, että se oli Månan hyvinvoinnin ja arvokkaan elämän kannalta paras vaihtoehto. Måna nukutettiin ikiuneen 22.7.2016 meille tutulla eläinlääkäriasemalla.

Viimeiset hetket Månan kanssa vietimme nauttien elämästä. Kävelimme kaksin metsän reunaan, istuimme heinikossa, herkuttelimme nakeilla, mansikoilla ja jäätelöllä. Halasimme, pussailimme ja otimme valokuvia.

Teimme päivässä paljon niitä asioita, joita olisin toivonut meidän tekevän yhdessä seuraavien 10 vuoden aikana.