Lähdimme koko perheen voimin jo perjantaina kohti Riihimäkeä, sillä Sumo oli ilmoitettu näyttelyyn ja kehä alkoi jo klo 9. Yllätyin, kuinka pitkä matka meiltä olikaan ja kiitin itseäni, että olin valinnut hotellimajoituksen enkä päättänyt ajaa samana aamuna. 
C38955EA-ED9F-47DE-88A7-0A5606B608DA.jpg

Kishuja oli ilmoitettu näyttelyyn 4kpl, mutta luokat jakaantuivat niin, että Sumon lisäksi oli ilmoitettu kolme narttua. 
Saavuimme näyttelypaikalle ajoissa, jotta Sumo saisi rauhassa rähistä enimmät rähinät ennen kehää ja niin se tekikin. Juuri ennen meidän vuoroa Sumo aloitti omat temppuilunsa, joten kysyin ystävältäni Riikalta veisikö hän Sumon kehään ja Riikan kanssa Sumo menikin ihan kivasti, tosin vähän tuli minua ikävä ja piti kuikuilla kehän laidoille, missä olen. 
Tuomari oli rodun spesialisti ja Sumo sai hyvän arvostelun. Huomautusta tuli laihuudesta, huonosta turkista, ahtaasta takaosasta. Tuloksena EH. 
Viimeisen sertin metsästys jatkuu siis edelleen.

Myöhemmin vein kehään sijoituskoirani Uolevin. Uolevi oli viime näkemältä kehittynyt huimasti ja näytti todella hyvältä. Tuomarina oli monen rodun kasvattajatuomari Juha Kares, jolta Uolevi sai ERIn ja voitti luokkansa. SA:t oli hyvin tiukassa, niitä jaettiin uroksille vain kaksi. Uolevi ei yltänyt SA:lle, mutta olimme silti todella tyytyväisiä, varsinkin Uolevin hienoon käytökseen. 
 

A55CD764-EDC8-4432-88EB-6BB22D6110A6.jpg