Vuorenvarman Taivas Lyö Tulta 

"Sumo"

S. 11.9.2020

43DCC1E7-0942-4911-BC18-B8BAA6041944.jpg

Sumo on rodultaan Kishunkoira ja meille ensimmäinen rotuaan. Sumo on luonteeltaan ovela kettu, jolla on omia tapoja ja hassutuksiaan. Kaikki pitää pyytää tai lahjoa, mitään ei voi vaatia. Sumon mielen mukaan tekeminen on monessa asiassa minun bravuurini. Mikäli Sumon mielen pahoittaa, voi se mököttää yksin kauankin. Yhteistyömme on kuitenkin hioutunut jo melko hyväksi.

Sumo ei ole helppo koira. Sillä on vahva riistavietti ja siksi irtipitäminen on mahdollista vain hyvin harkitusti tutkapantaa käyttäen. Metsästysaikana Sumo on päässyt mukaan metsälle ja tunnistaa kanalinnun hajun, ajaa jänistä ja jäljittää ilvestä. Sille on myös saatu haistatettua muutamia pienpetoja ja Sumo syttyy niille hyvin.

Se ei pidä vieraista koirista ja varsinkin urokset ovat nounou. Tämän Sumo ilmoittaa kovaäänisesti rähisten kaikille alle viiden metrin säteellä oleville.

Sumon riistaviettiä on päästy hyödyntämään yhteisessä MEJÄ-harrastuksessa, jossa Sumo on todella taitava ja nauttii sen tekemisestä. Ulkoilemme ja retkeilemme Sumon kanssa paljon ja Sumo on mahtavaa ulkoiluseuraa eikö hyydy pitkilläkään lenkeillä.

Sumo on onneksemme ollut hyvin terve koira. Se on terveystutkittu laajasti ja kaikki on priimaa. Kishuilla on perinnöllisenä sairautena kilpirauhasen vajaatoimintaa, mistä Sumo on myös tutkittu terveeksi. 
 

Sumon ansioluettelo:

Lonkat: A/A

Kyynärät: 0/0

Silmät: Ok /2022

Polvet: 0/0 /2022

Sydän: Ok

Näyttelytulos: FI MVA , EE MVA, 3xCACIB

MEJÄ: AVO1 x2, VOI1x1

MH-luonnekuvattu

 

kuvia Sumosta: 

B75B8B05-7359-4F2F-B16A-0F25EF6AA0F1.jpg

B1E4618D-7A37-43D6-A8E4-4775283A4885.jpg

D60A3481-839E-4317-9082-CF2CCDC7F908.jpg
390C2F96-3465-42E4-9CBB-E22F5E1847CC.jpg402E08A8-777E-49A7-ABB9-2A5CC1C92012.jpg43DCC1E7-0942-4911-BC18-B8BAA6041944.jpgDF5F2FE6-F4DA-4064-8267-C2C17CFB1351.jpg61924649-F1D0-4D62-A040-5F4AD7E06DB4.jpg
2DA6A181-5989-4E6B-AB1B-DE1775A6D6BC.jpg
 

55475C62-E129-49C8-8816-259D4724D55F.jpg4F72ED0F-F041-42CB-BECA-80F21A80C89F.jpg

_DSC0444%20%282%29.jpg_DSC0335%20%282%29.jpg